torstai 7. maaliskuuta 2013

Vuosi sitten

Mitä tein vuosi sitten maaliskuussa. Ainakin kalenterin mukaan olin tänä kyseisenä päivänä sairaana; flunssassa. Myös viitenä muuna päivänä onnistuin olemaan flunssassa. Kuukauteen mahtui myös Tampereen lääkäripäivät sekä Iron Sky -elokuvan Tampereen ensi-ilta sekä jatkoon elokuvan gaalatilaisuus. Avopuolisoni sijoitti kyseiseen elokuvaan ja sen tiimoilta siis pääsimme ensi-iltaan.

Huomiselta jääkin sitten päivitys väliin, sillä lähden pienelle reissulle. Yritän ehtiä lauantaina päivitellä tuplat :)




(unohdin lääkäripäivät ensin ja lisäsin sen jälkeenpäin, siksi tästä puuttuu se)

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Jos olis rahaa ja tilaa

Jos raha ja tila eivät olisi esteenä, niin mitä tekisin. Se oli tämän päivän teema.


tiistai 5. maaliskuuta 2013

Leikeltyä

Tänään päivän ohjeena oli leikata lehdistä tekstit. Not my cup of tea, mutta onnistuin kuitenkin löytämään inspiroivia tekstejä. Olishan noita kirjaimia voinut leikellä yksitellenkin, mutta se oli jo liian vaivalloista :)


lauantai 2. maaliskuuta 2013

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Muistikirjamaaliskuu


Päätin osallistua Hupsistarallaa -blogin muistikirjamaaliskuuhun. Olen aikaisemminkin näitä muistikirjajuttuja katsellut, mutta ei ole ollut oikein aikaa osallistua. Kyllähän tässä maaliskuussakin on kaikenlaista puuhaa, mutta päätin nyt kuitenkin mielenkiinnosta lähteä mukaan.

Ajatuksena oli kaivella kotoa jokin muistikirja, johon tämän tekisin. Noh, kyllähän noita muistikirjoja löytyi, mutta kaikissa oli jo aloitettuna jotain raapustusta, niin en sitten viitsinyt niihin sotkea tätä. Kävin sitten Stockmannilta, samalla kun kävi ruokaostoksilla, nappaamassa uuden muistivihkon. Tämä Marimekon vihko oli niin kiva, että ei voinut jättää hyllyyn :) En ehkä ihan joka päivä ehdi kuvia laittaa päivän sivuista, mutta yritän ainakin useammalta päivältä viikossa niitä tänne saada.