lauantai 20. helmikuuta 2016

Kamomilla

No nyt! Vihdoinkin taas jotain valmista! :)

Kamomillaa taisin aloitella jo yli vuosi sitten. Huiviosuus tulikin suhteellisen ripeästi, mutta sitten tuossa neulotussa reunassa taisi mennä se pisin aika. On vaan aika hidas tehdä ja sitten sitä ei jaksanut tehdä kovin montaa toistoa peräkkäin. Nyt kuitenkin viimeiset toistot tulivat vauhdilla työpaikan aamukokouksessa ja vielä puolen yön aikaan oli pakko laittaa huivi likoamisen jälkeen pingottumaan, että saisin tännekin jotain näytettävää :)

Neulominen oli hidasta, mutta tykkään kyllä valmiista huivista kovasti. Alpakkalangat on niin pehmeitä. Alkuperäisessä mallissa olisi ollut vielä tupsut huivin päissä, mutta ne jätin tekemättä olisivat olleet mielestäni tiellä. Huivista tuli myös hiukan pienempi kuin ohjeessa, joten lankaakin kului vähemmän.



                                                               
                                                                  Ohje: Kamomilla, Neuleiden neljä vuoden aikaa
                                                                  Lanka: Isager alpaca 1 ja 2, molempia n. puolitoista kerää
                                                                  Puikot: 2,5mm ja 3mm 

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Ystävänpäivä



Ihanaa Ystävänpäivää! Hiljaiseloa on pidellyt neulerintamalla, mutta kyllä täältä kohta jotain valmistakin on tulossa :)