Langat multa ei ole loppumassa, ei suinkaan :) Eilen kuitenkin loppui jotain merkittävää ja josta olen saanut nauttia viimeiset neljä vuotta Tampereella asuessani. Vietimme nimittäin maailman ihanimman Lankakauppa Kerän viimeistä päivää ja viimeistä neuletapaamista siellä.
En nyt ihan tarkalleen enää muista, että kuinka alunperin Kerän Tampereelta bongasin. Olisikohan ollut jokin lehtijuttu, jossa Kerää esiteltiin. Kerran sitten uskaltauiduin myös sisälle asti hypistelemään lankoja ja se oli menoa sen jälkeen. Monenmoista kurssia on tullut siellä käytyä ja ostettu puoli lankakauppaa kotiin, kuten mieheni aina jaksaa asiasta muistuttaa :) Parasta ovat kuitenkin olleet lauantaiset neuletapaamiset kaupalla ja monesti tapaamista on jatkettu vielä kulman taakse Gastropub Nordiciin, kuten eilenkin. Mikäli viikonloppu on tullut vietettyä Tampereella, niin ei ole monesti tarvinnut miettiä, että mitä sitä lauantaina tekisi, kun saattoi suunnata Kerään. Viime aikoina löysin itseni sieltä toistuvasti myös perjantai-iltapäivisin after workilla :) Tällä viikolla istuin siellä neljänä päivänä viikossa, koska loma :) Onneksi kesällä on tulossa monta neuletapahtumaa, jossa nähdään Keräläisten kanssa ja onhan toki jatkoon suunniteltu pidettäväksi neuletapaamisia jokatapauksessa. Muutoksia tapahtuu ja jonkun loppu on toisen alku. Sellaista on elämä :)
Lopuksi Kiitos ihanalle lankakauppiaalle Jonnalle näistä vuosista!
Valmistettiin Elinan kanssa tarjoiluihin pastasalaattia
Sini oli tehnyt aivan taivaallisen hyviä kakkuja
Mun viimeiset lankaostokset Kerästä; Quince & Co Owlia ja Väinämöistä