keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Näpräilyjä

Minä olen jo kovasti valmistellut joulua. Laitoin koristeetkin paikoilleen parisen viikkoa sitten. ;usta on kiva että joulukoristeista saa nauttia himpun verran pidempään kuin sen varsinaisen joulun ajan, jolla siis tarkoitan muutamaa päivää ennen aattoa ja sen jälkeen.

Pentikin myymälässä näin kivan valkoisen virkatun liinan, ympyrän mallisen. Olin jo laittamassa sitä ostoskoriin, mutta viime hetkillä muistin että multa löytyy käyttämätöm kerä valkoista puuvillalankaa, jonka voisin ihan hyvin käyttää oman liina tekemiseen. Niinpä siis virkkasin simppelin pyöreän liinan simpukkareunalla. Tuli ihan kiva, vaikkakin reunaa jouduin purkamaan useasti, kun ei vaan tullut mieluista ensin.



 Lisäksi olen antanut vanhalle kirjalle uuden elämän kirjakuusena. Ohjeen löysin Kaikien aikojen joulu -lehdestä. Hyvin yksinkertainen tehdä. N. 200 sivuinen kirja on paras kuusen tekoon, sillä jos on enemmän sivuja, niin niitä tarvitsee repiä pois ettei kirjan takaosa irtoa. Takaosan päällystämiseen käytin skräppipaperia, joss aon jouluine teksti. Sisäosassa on taas jonkinlaista itsevärjättyä askartelupaperia ja yläosassa taas ylijäämäpalaa takaosan paperista. Tähti olisi voinut olla hieman isompi, joten voi olla että teen vielä sen tilalle uuden.














perjantai 16. marraskuuta 2012

Juhana Tampere

Yksi virstanpylväs tuli täyteen viime kuussa, täytin siis 30. Avopuolisolta sain lahjaksi hopeisen kaulakorun, joka on Juhana Tampereen suunnittelema kaulakoru mallistosta hiili.

Juhana Tampere on vuonna 2012 perustettu uusi suomalainen yritys. Perustajina toimivat Juhani Salonen ja Johanna Rantalainen. Itse voisin kuvailla Juhana Tampereen koruja ajattomiksi sekä mielestäni niitä voi käyttää sekä juhla - että arkikäytössä. Mallistossa on erikseen koruja naisille sekä miehille, mutta ajatuksena on, että pariskunnat voivat myös hankkia toisiinsa sointuvat korut. Tässä toimii myös hyvin ideana se, että esimerkiksi vihkipari voi hankkia itselleen saman sarjan toisiinsa sopivat korut.

Tässä tunnelmia Juhana Tampereen pikkujouluista ja syntymäpäivälahjaksi saamastani korusta.






sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Kirjoneule

Ostin elokuussa Rowanin langat kirjoneule villatakkia varten Titityystä. Takki on edennyt nyt siihen pisteeseen, että puuttuisi vielä toinen etukappale sekä hihat. Ensin ajattelin että olisi neulonut takin saumattomasta, mutta sitten alkoi hirvittämään ohjeen lukeminen sekä tulevat kavennuset hihojen ja pääntien kohdalla, joten päätin suosiolla että teen ohjeen mukaisesti kaikki erikseen. Ehkä jos tämä ei olisi ensimmäinen kirjoneule, niin olisin uskaltanut neuloa takin ilman saumoja. Pelkäsin kuitenkin, että kuvio jo itsessään on sen verran haastava, että jos tulee ongelmia sen suhteen, niin takki jää puolitiehen. Onhan tämä näin vähän hitaampaa, mutta tulee ainakin valmista :)

Otin aamulla tallilla ollessa fiilistelykuvia neuleen ja hevosten kanssa. Tarkoitus oli että neule olisi pääosassa, mutta osassa kuvia taisi käydä toisinpäin :)






Loppuun vielä - Hyvää isänpäivää!