torstai 18. heinäkuuta 2013

Keskiaikamarkkinat

Kävin reilu pari viikkoa sitten Turun keskiaikamarkkinoilla. Kuvat sain vasta hetki sitten, joten en ole sen vuoksi voinut päivitellä. On tässä jo muutama muukin käsityö-aiheinen tapahtuma mahtunut kahteen viikkoon, mutta kun ei vaan ole ehtinyt bloggaamaan. Nyt kuitenkin alkoi neljän viikon kesäloma :)

Aikaisemmin en ole käynyt markkinoilla, vaikka monesti olen kyllä halunnut. Tällä kertaa sattui sopivasti vapaa viikonloppu ilman muuta suunnitelmaa, joten suunnistin kohti Turkua bussilla ja takaisin pääsin kavereiden kyydissä. Kaverini oli pukeutunut keskiaikaisesti teemaan sopien niin, että häntä luultiin markkinoiden työntekijäksi ;) Yhdestä kojusta saatiin sen vuoksi hieman alennuksella tavaraa. Kaveri tosin mainitse ettei ole siellä töissä, mutta alennus tuli silti :) Ostohaluja yritin rajoittaa ja onnistuinkin tässä melko hyvin, paitsi yksi vyyhti merinovilla-silkki-lankaa tarttui mukaan (langasta ei tietenkään ole kuvaa :)) Käytiin myös katsomassa Rohan tallien hevosturnajaisesitystä, joka oli ihan älyttömän hieno. Kaiken kaikkiaan oli kyllä mukava päivä :)



 Possua vartaassa, oli muuten hyvää

Karkkiomppuja!

Lankojen värjäystä kasviväreillä.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti