sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Qipican

Oijoi! Huomasin, että enhän ole ollenkaan muistanut päivitellä blogia pariin kuukauteen! Miten aika onkana mennyt näin nopeasti, vaikka tuntuu että vastahan oli kesäkuu? Useampi keskeneräinen työ on kyllä valmistunut, mutta kuvaamisen suhteen olen nyt vaan ollut laiska. Viikko sitten perjantaina sain kuitenkin miehen avustuksella kuvat valmistuneesta Qipicanista.

Se on kuulkaa aika ihan neule :) Mukavan pehmeä päällä ja ei ainakaan kutita. Kovin lämminkin se on. Tämä tuli todistettua eilen, kun kävelin neuletapaamiseen. Ei tarvinnut takkia päälle :) Parhaiten se sopii yksivärisen alaosan kanssa, kuten kuvissa olevat vaaleat houset ja myös musta nahkahame oli aika hyvä yhdistelmä.

Lankana on Isagerin Merilin neljässä sävyssä. Vähän kuin varkain aloitin tämän neuleen, sillä huomasin, että kahta väriä löytyy jo valmiiksi kotoa, äidiltä otin kerän vaaleanpunaista ja okran värisen ostin uutena. Tosin okraa jouduin ostamaan tosien kerän, sillä se ei ihan riittänyt, kun halusin tehdä sillä myös helman että hihojen resorit alkuperäisestä ohjeesta poiketen. Myös ruskea lanka uhkasi loppua, mutta sain sitä Jonnalta sen verran, että ei huolinut uutta kerää ostaa viiden kerroksen vuoksi. Kerässä kun satuin olemaan neulomassa tässä taannoinen lauantai :)




Qipican
Puikot: 4mm, pyörö ja sukkapuikot
Lanka: Isager Merilin (01 valkoinen, 7s vaalea kameli, 
61 vanha roosa, 59 oljnkeltainen)

10 kommenttia: